Suorahaku vaativiin rekrytointeihin

Suorahaku eli headhunting on paras valinta ylimmän johdon, päälliköiden ja vaativien asiantuntijoiden hakuun. Sen avulla tavoitetaan myös ne osaajat, jotka eivät ole aktiivisessa työnhaussa. Suorahakuun turvaudutaan myös tilanteissa, joissa rekrytointi halutaan pitää luottamuksellisena.

Suorahaulla täsmäehdokkaita rooliin

Suorahaku nopeuttaa ja helpottaa vaativia rekrytointeja. Sen sijaan, että jäät odottelemaan sopivien ehdokkaiden yhteydenottoja, suorahakukonsulttimme etsivät heidät sinulle.

Onnistuneen suorahaun lähtökohtana on vahva yhteinen näkemys siitä, millaisia ehdokkaita halutaan löytää. Kun rekrytoitavan henkilön profiili on yhdessä kartoitettu, kokeneet konsulttimme löytävät monipuolisia tietolähteitään sekä kattavia verkostojaan hyödyntäen siihen parhaiten vastaavat ehdokkaat.

Milloin suorahakua kannattaa hyödyntää?

Kilpailu ylimmän johdon, päällikkötason sekä vaativan asiantuntijatason osaajista on kovaa, ja rekrytointiprosessi on aikaa vievä. Suorahaun avulla rekrytointi on vaivatonta, suoraviivaista ja tarkkaan kohdennettua. Ammattilaisen toteuttamaa suorahakua kannattaa hyödyntää esimerkiksi näissä tilanteissa:

  • Yrityksen sisäisiä resursseja ei haluta tai voida sitoa aikaa vievään rekrytointiin.
  • Yrityksellä on tarkka käsitys siitä, millaista osaamista ja kokemusta rekrytoitavalta henkilöltä tarvitaan.
  • Rekrytointi halutaan pitää luottamuksellisena tai kokonaan anonyymina. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi, kun nykyiselle työntekijälle etsitään korvaajaa.
  • Rooliin istuvia ammattilaisia on vain vähän saatavilla tai tehtävään sopivia ehdokkaita on hankala tavoittaa.
  • Rekrytoinnin monimuotoisuus ja vastuullisuus halutaan varmistaa innovaation ja yrityskulttuurin vahvistamiseksi.

Suorahausta apua uuden yrityksen rekrytointiin

Suorahaku tekee oikean osaajan rekrytoinnista helpompaa mille tahansa yritykselle. Erityisen paljon suorahaku voi auttaa yrityksiä, jotka ovat uusia ja suhteellisen vähän tunnettuja. 

Sopivia ehdokkaita johto- ja asiantuntijatehtäviin etsittäessä yrityksen tunnettuus, työnantajamielikuva, ja maine vaikuttavat valintaan. Tämä asettaa uudet yritykset altavastaaja-asemaan kovassa huippuosaajien kilpailussa.

Kasvun taustalla ovat aina ihmiset, joten oikeiden henkilöiden löytäminen on elinehto menestyvälle yritykselle. Suorahaku auttaa palkkaamaan parhaat henkilöt vaativiin tehtäviin vaivattomammin. 

Löydä osaajia asiantuntijatehtäviin

Oikeat osaajat asiantuntijatehtävissä ovat tärkeä komponentti yrityksen vakuuttavuuden, kilpailukyvyn, innovaation ja kehityksen varmistamisessa. Osaajilta vaaditaan syvää ymmärrystä alasta, ja parhaista talenteista käydään kilpailua.

Onnistunut rekrytointi asiantuntijatehtäviin vaatii sen myötä täsmäratkaisuja ja asialle omistautumista. Suorahakupalvelu on aikaa säästävä ja tehokas tapa löytää oman alan huippulahjakkuudet.

Rekrytointia voidaan myös muokata yrityksen tarpeiden mukaan. Voimme esimerkiksi käyttää hybridimallia, jossa ilmoitushaku tukee suorahakua.

Ylimmän johdon rekrytoinnit suorahaulla

Ylimmän johdon rekrytointi on haastavaa, sillä usein sopivat ehdokkaat eivät itse etsi aktiivisesti uusia rooleja. Johdon roolit ovat yrityksen menestymisen kannalta keskeisiä, joten onnistunut rekrytointi on strategisesti tärkeä.

Johtotason tehtäviin rekrytoidessa tulee huomioida ehdokkaan taustan, kokemuksen, taitojen ja näkemysten lisäksi henkilön sopivuus organisaatioon, arvoihin ja yrityskulttuuriin. Uuden johtajan työn tulosten näkymiseen menee yleensä aikaa kuukausia, joten väärät päätökset rekrytoinnissa voivat käydä kalliiksi. 

Asialle omistautunut, markkinan tunteva headhunter auttaa merkittävästi onnistuneessa johdon rekrytoinnissa. Suorahaun avulla tavoitat kiinnostavimmat ehdokkaat johtotason tehtäviin.

Eezy Personnelin suorahaku tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja ylimmän johdon rekrytointiin. Autamme löytämään parhaat ehdokkaat, ja vastuukonsultti on aktiivisesti mukana myös suorahaun jälkeen varmistaen rekrytointiprosessin onnistumisen.

Miten suorahaku toimii?

Suorahakuprosessi etenee neljässä vaiheessa profiloinnista ehdokkaan valintaan. Suorahakuprosessi aikataulutetaan heti haun käynnistyessä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan.

  • Suorahaku voidaan tarvittaessa suorittaa anonyymisti toimeksiantajaa esiin tuomatta.
  • Hakua voidaan tukea ilmoitushaulla tai muulla tavalla työpaikkailmoitusta jakamalla. Laadimme erottuvan ja hakijoita aktivoivan ilmoitustekstin ja jaamme sitä valittuihin medioihin.

Ratkaisumme

Suorahaku

  • Alkutapaaminen

Organisaatioon tutustuminen ja hakukriteerien määrittely. Kokeneet suorahakukonsulttimme tuntevat markkinan, ovat laajasti verkostoituneita ja osaavat ohjeistaa ideaaliehdokkaan profiloinnissa.

  • Potentiaalisten henkilöiden kartoittaminen

Kontaktoimaton ehdokaslista käydään läpi yhdessä toimeksiantajan kanssa. Ammattitaitoiset researcherimme kartoittavat soveltuvia osaajia useista tietolähteistä ja nostavat esiin erilaisia ehdokkaita, joiden urapolkua toimeksianto tukee.

  • Ehdokkaiden kontaktointi

Yhteydenotto ehdokkaisiin hienovaraisesti ja luottamuksellisesti. Tilanteen mukaan voidaan ehdokkaalta edellyttää esim. NDA:n allekirjoittamista ennen tehtävänkuvan avaamista. Personoitu ja luottamuksellinen kontaktointimme vahvistaa ehdokkaan päätöstä osallistua prosessiin ja sitoutamme myös osaajat, jotka eivät juuri nyt ole työnhaussa.

  • Haastattelut ja väliraportointi

Valitaan yhdessä potentiaalisimmat ehdokkaat henkilöarviointiin ja finaalihaastatteluihin.

  • Toimeksiantaja tapaa kärkiehdokkaat

Finaalihaastattelut toimeksiantajan ja potentiaalisimpien ehdokkaiden kesken.

Executive Search on menetelmä, jolla etsitään C-level tason henkilöitä, johtoryhmän jäseniä, toimitusjohtajia sekä hallituksen jäseniä.

Hakuun kytketään yleensä kaksi senioritason Executive Search -konsulttia, joilla on kyseisen liiketoiminta-alueen tuntemusta.

Tehtävän ja profiilin taustoittamiseen osallistuu yleensä useita henkilöitä asiakasyhteisön puolelta. Taustoittamisessa perehdytään johtoryhmän kokoonpanoon, toimialamuutoksiin, markkinatilanteeseen, tavoitteisiin lähivuosina sekä kriittisiin osa-alueisiin ja sidosryhmiin.

Näin pystytään tarkasti rakentamaan etsittävän henkilön osaamisprofiili yhdessä asiakkaan kanssa. Hakuprosessin jälkeen vastuukonsultti on asiakkaan käytettävissä valitun henkilön perehdyttämissuunnitelman laadinnassa sekä henkilön potentiaalien hyödyntämisessä.

C-level hauille tarjotaan aina 12–18 kuukauden takuu. Lisäksi konsultti seuraa aktiivisesti valitun henkilön sopeutumista noin kuuden kuukauden ja yhden vuoden jälkeen suoritettavilla yhteydenotoilla sekä työnantajan että valitun henkilön suuntaan.

Miksi Eezy Personnelin suorahaku?

  • Löydämme sopivimmat osaajat asiakkaidemme tarpeisiin. Huippuluokan research-tiimimme ja nykyaikaiset tekoälyä hyödyntävät digitaaliset työkalumme löytävät myös ne osaajat, jotka eivät juuri tällä hetkellä ole aktiivisessa työnhaussa.
  • Selkeä ja systemaattinen prosessi luo edellytykset sille, että suorahaku pysyy aikataulussa ja ehdokkaat vastaavat haettua profiilia. Läpinäkyvyys mahdollistaa luottamuksen ja hyvän yhteistyön suorahakukumppanin, toimeksiantajan ja ehdokkaiden välillä.
  • Kiinnitämme erityistä huomiota hakijakokemukseen. Erinomainen hakijakokemus vahvistaa työnantajabrändiänne ja jättää ehdokkaalle positiivisen kuvan organisaatiostanne.
  • Varmistamme sopivimman ehdokkaan valinnan kokeneen henkilöarviointitiimimme johdolla. Henkilöarviointejamme tekevät laillistetut psykologit, joilla on tehtävään soveltuva koulutus ja tuhansien henkilöarviointien kokemus taustanaan.
  • Olemme julkishallinnon Hansel-sopimustoimittaja. Tarjoamme Hanselin kautta julkisille toimijoille korkeatasoisia henkilöarviointi-, rekrytointi- ja suorahakupalveluita.

Lataa suorahakuopas

Mistä suorahaussa on kyse ja mihin headhunting sopii? Millainen on tyypillinen suorahakuprosessi? Mihin kannattaa kiinnittää huomiota suorahakukumppania valitessa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen suorahakuoppaastamme.

    Uutiset